markkinakettu Käsitellä suomalaisuutta paikallisesti (Länsi-Uusimaa) ottaen kantaa ajankohtaisiin asioihin paikallisella näkemyksellä mutta taustoilla ja kokemuksella joka on kerätty ympäri Eurooppaa.

eläke

Eläkkeelle ulkomaille

Aloitin yrittäjänä 17-vuotiaana ja nyt reilut 30 vuotta myöhemmin olen yhä yrittäjä. Kovin montaa vuotta ei ole tullu muiden töissä oltua työntekijänä, joten omien eläkkeiden vuosittainen tarkistaminen on melkein pakollista, että tietää saavansa edes jotain sitten joskus kun töistä pois hypähtää.

Yrittäjän elämä ei aina ole ollut ruusuilla tanssimista vaan pikemminkin humppaa verottajan kanssa ja yleensä siinä aina on jäänyt itse maksajan pallille, mutta jotenkin sitä toivoisi, että sitten kun eläkkeelle siirtyi, voisi oikeasti jättää tämän työnteon nuoremmille.

Julkaise syötteitä